Vieraskielisiä ohjeita koronaviruksesta

Muokattu 1.12.2020

Olemme koonneet lyhyet ohjeet eri kielillä koronaviruksesta ja sen vaikutuksista kaupungin eri toimintoihin.

Lyhyet ohjeet koronaviruksesta ja sen vaikutuksista Espoon kaupungin toimintoihin

30.11.–20.12. voimassa olevat Helsingin, Espoon ja Vantaan koronarajoitukset

  • Kaikki harrastustoiminta keskeytetään sisätiloissa. Myös yli 20-vuotiaiden ulkoharrastustoiminta keskeytetään.
  • Kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset kielletään.
  • Läheisesti kasvotusten voi olla tekemisissä vain samassa kotitaloudessa asuvien kanssa. Muita yksityisiä tapaamisia tai perhejuhlia ei suositella tällä hetkellä.
  • Kaikki yleisölle avoimet asiakastilat suljetaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kaupunkien kaikkia sisäliikuntatiloja, kulttuuritaloja, museoita ja nuorisotiloja. Työväenopistojen toiminta keskeytetään.
  • Kolme viikkoa kestävän tiukennettujen rajoitusten ja suositusten ajan toivotaan pysäyttävän epidemian leviämisen alueella. Jos näin ei käy, rajoituksia ja suosituksia ollaan valmiita jatkamaan.

Koronatestaus ja oireiden arviointi

Koronatestiin pääsevät kaikki, joilla on koronavirustartuntaan viittaavia oireita.

  • Voit varata itse testiajan koronabotista koronabotti.hus.fi.
  • Tai soita Espoon koronaneuvontaan puh. 09 816 346 00 (ma–pe klo 7–18, la–su klo 9–15). Muina aikoina soita Päivystysapuun puh. 116 117.

Käytä kasvomaskia

  • kaikissa vapaa-ajan tiloissa, joukkoliikenteessä, julkisissa tiloissa, yleisötilaisuuksissa, harrastuksissa, kaupassa ja asioidessasi eri palveluissa
  • sisäliikuntatiloissa, muulloin kuin urheilusuorituksen aikana
  • yläkouluissa, toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa
  • nuorisotiloissa
  • päiväkodeissa lapsia tuodessa ja hakiessa
  • työpaikoilla kaikissa kohtaamisissa ja työpaikalla liikuttaessa. Suositus koskee niin yksityisen kuin julkisen sektorin työpaikkoja.

Kaupunki jakaa maksuttomia kasvomaskeja niille, jotka eivät pysty omin varoin hankkimaan maskeja. Muut espoolaiset hankkivat maskinsa itse.

Vähävaraisille tarkoitettuja kasvomaskeja jaetaan sosiaalitoimistoissa ja järjestöjen toimipisteissä:

Espoon keskus

  • Hyvä Arki ry, Siltakuja 3 B, ma–pe klo 9–13
  • Manna Apu ry, Tuomarilantie 19, ma–pe klo 9–13

Espoonlahti

  • Kivenkolo, Merisaapas 1 A, ma–pe klo 9–11.30 ja 13.30–14

Leppävaara

  • Espoon sosiaalipalvelutoimisto, Komentajankatu 5 C, ma−pe klo 9−15
  • Raitin Pysäkki, Konstaapelinkatu 1 A, ma−pe klo 10−14

Matinkylä

  • Espoon Maahanmuuttajapalvelut, Pyyntitie 3, ma–pe klo 9–15
  • Espoon Ankkuri, Matinkartanontie 16 B, ma–pe klo 9–14

Pohjois-Espoo

  • Kalajärven palvelutori, Ruskaniitty 4, ma–to klo 13–15.30

Tapiola

  • EJYn Kansalaistoiminnankeskus, Kauppamiehentie 6, ma–pe klo 10–15

Älä kokoonnu isolla joukolla

Älä kokoonnu isolla joukolla – koronavirus on levinnyt juhlissa, ystävien tapaamissa ja kauppakeskuksissa oleskeltaessa. Tällä hetkellä yksityistilaisuuksia ei suositella järjestettäväksi.

Ohjeet kotikaranteeniin määrätyille

Karanteeniohjeet suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi: espoo.fi/karanteeniohjeet

Terveysasemalle voi tulla vain ajanvarauksella

  • Espoon terveysasemien ajanvaraus muissa asioissa, puh. 09 816 34500 ma–pe klo 7–18. 

Lataa Koronavilkku-sovellus puhelimeesi

Sovellus auttaa löytämään ihmiset, joilla saattaa olla koronavirustartunta. Jos sinulla todetaan tartunta, voit ilmoittaa siitä sovelluksella nimettömästi. Sovellus myös ilmoittaa sinulle, jos olet ollut sairastuneen ihmisen lähellä.

Koronavilkkua on turvallista käyttää. Koronavilkku on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuottama sovellus, joka toimii Suomessa.

Voit ladata maksuttoman sovelluksen Koronavilkku.fi-sivuilta. Sovellusta voi käyttää suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. (InfoFinland.fi)

Varhaiskasvatus

Päiväkodit ovat avoinna. Päiväkotiin saa tulla vain terveenä. Pyydämme teitä huoltajia välttämään oleskelua päiväkodin sisätiloissa, jotta kontakteja voidaan vähentää. Lapset eivät voi toistaiseksi ottaa omia lelujaan mukaan päiväkotiin. 
Käytä maskia, kun tuot tai haet lapsen.

Koulut ja lukiot

Toisen asteen koulutus (lukiot, ammatilliset oppilaitokset) siirtyy etäopetukseen. Välttämättömän lähiopetuksen tarpeet turvataan. 

Kirjastot

Kirjastot tarjoavat 30.11. – 20.12.2020 rajattua palvelua, johon kuuluu:

  • Aineiston nouto varaushyllystä. 
  • Välttämätön, nopea asiointi asiakastietokoneilla.
  • Ensisijaisena palvelutapana etukäteisvaraus ja itsepalvelu automaatilla.
  • Tarvittaessa avustaminen ja neuvonta palvelutiskillä.
  • Käytä maskia.

Asiointipalvelut

  • Espoonlahden, Leppävaaran ja Tapiolan asiointipisteet on suljettu.
  • Espoon keskuksen, Kalajärven ja Matinkylän asiointipisteet ovat auki.
  • Suosi etäasiointia.

Matkustaminen

Vältä tarpeetonta matkustamista. Päivittyvä listaus matkustusrajoituksista valtioneuvoston sivuilla.

Noudata karanteeniohjeita

  • Noudata saamiasi ohjeita, jos odotat pääsyä koronatestiin tai testin tulosta tai olet altistunut koronatartunnalle. 
  • Tartuntatautiviranomaisen antaman karanteenimääräyksen rikkominen on rangaistavaa.

Lisää ohjeita espoolaisille: www.espoo.fi/koronavirus. Kaupungin verkkosivuilla osoitteessa espoo.fi toimii myös älybotti. Siltä voi kysyä koronaan liittyvä asioita yli 100 eri kielellä. 

Voit tulostaa pdf-muotoiset ohjeet jaettavaksi:

Tietoa koronaviruksesta ja oireista monikielisesti muualla verkossa

Kelan puhelinpalvelu arabiaksi, somaliksi ja venäjäksi

Palvelu on avoinna maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 9–12.

Puhelinnumerot ovat:

  • Arabia 020 6344 902
  • Somali 020 6344 905
  • Venäjä 020 6344 901