Otaniemi

Otaniemi uudistuu voimakkaasti ja siitä kehitetään pieni kaupunki. Asuntorakentamista suunnitellaan etenkin alueen eteläosaan, Keilaniemen ja Otaniemen saumakohtaan Kivimiehen alueelle. 

Metroliikenne Otaniemeen alkoi vuonna 2017. Tulevan Raide-Jokerin reitillä on Otaniemessä kolme pysäkkiä. Raide-Jokerin rakentamista voi seurata Raide-Jokerin verkkosivuilta, minkä lisäksi kannattaa tutustua Raide-Jokerin faktoihin.

Kartalla Raide-Jokerin pysäkit Espoossa.
Raide-Jokeri korvaa jatkossa bussilinjan 550. Raide-Jokeria rakennetaan vuosina 2019-2024.

Otaniemessä on maineikas Aalto-yliopiston tiede- ja tutkimusyhteisö sekä vahva kasvuyrityskulttuuri. Kampusalueesta on tullut ainutlaatuinen yhteistyön keskittymä. Avoin, kokeileva ja yhteistyötä tukeva ekosysteemi houkuttelee opiskelijoita, tutkijoita, opettajia, muuta henkilöstöä ja kumppaneita ympäri maailman.

Kampusalueen keskellä on Väre, jossa toimii Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu ja se kuuluu samaan rakennuskokonaisuuteen Kauppakorkeakoulun kanssa. Yliopiston toimintojen lisäksi rakennuksessa on metroasema ja kauppakeskus A Bloc palveluineen. Kampusalueella on myös historiallisesti merkittävä Alvar Aallon suunnittelema Kandidaattikeskus.

Oletko rakennuttaja tai sijoittaja? Tutustu tarkemmin Otaniemen mahdollisuuksiin (englanniksi).

Lisätietoa:

Projektinjohtaja Antti Mäkinen, antti.o.makinen@espoo.fi, 050 593 1339.