Asiakastilat kiinni, toinen aste jatkaa etäopetuksessa 1.3.

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
25.2.2021 klo 15.32

Päivitetty 1.3.2021: Täsmennetty lasten harrastustoiminnan ikärajaa. Ohjattua harrastustoimintaa voi järjestää 1.3.–31.3.2021 kaupungin sisä- ja ulkotiloissa ainoastaan vuonna 2008 syntyneille ja tätä nuoremmille. 

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä linjasi, että päätös tartuntatautilain väliaikaisen 58 g §:n käytöstä tulisi tehdä välittömästi

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan 25.2.2021, että Etelä-Suomen aluehallintoviraston tulisi tehdä päätös tartuntatautilain väliaikaisen 58 g §:n toimeenpanosta välittömästi kuitenkin niin, ettei se koske vuonna 2008 syntyneiden ja tätä nuorempien ohjattua harrastustoimintaa. Päätös tulisi voimaan 1.3.2021 ja jatkuisi 14.3.2021 saakka.

Tartuntatautilain 58 g § mahdollistaa asiakastilojen väliaikaisen sulkemisen ja koskee mm. yksityisiä kuntosaleja, joukkueurheilutiloja, kylpylöitä, yleisiä saunoja, tanssipaikkoja, huvi- ja teemapuistoja, lasten sisäleikkipaikkoja sekä kauppakeskusten yleisiä oleskelutiloja. Tarkemmat rajaukset tehdään Etelä-Suomen aluehallintoviraston tekemässä päätöksessä.

Aluehallintoviraston 58 g pykälää koskevan päätöksen johdosta 1.3.2021 lukien vain vuonna 2008 syntyneiden ja tätä nuorempien lasten harrastustoiminta on mahdollista kaupunkien hallinnoimissa tiloissa.  Kaikki alueen kaupunkien yleisölle avoimet asiakastilat, vuonna 2008 syntyneiden ja tätä nuorempien lasten ohjatun harrastustoiminnan vuoroja lukuun ottamatta, pysyvät siis edelleen suljettuina. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kaupunkien kaikkia sisäliikuntatiloja, kulttuuritaloja, museoita ja nuorisotiloja.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä varhaiskasvatukseen, perusopetukseen ja toisen asteen välttämättömään koulutukseen käytettävät tilat pidetään edelleen auki. Myös esimerkiksi välttämätön asiointikoneiden käyttö kirjastoissa ja vähävaraisten kasvomaskijakelu jatkuu. Kaupungit ovat määritelleet välttämättömiä palveluita tarjoavat tilat, jotka pidetään rajatusti ja terveysturvallisesti auki.

Lisäksi koordinaatioryhmä linjasi, että toisen asteen opetuksessa jatketaan etäopetusta 1.3.2021 alkaen 7.3.2021 saakka ennakoiden toisen asteen etäopetuksen jatkumista poikkeusoloihin liittyvien sulkutoimien ajan 8.3. – 27.3.2021.

Koronakoordinaatioryhmän aiemmin linjaamat, pääosin maaliskuun loppuun voimassa olevat rajoitukset ja suositukset

Voimassa olevat koronakoordinaatioryhmän linjaamat rajoitukset ja suositukset yksityistilaisuuksiin, julkisten tilojen käyttöön ja etätyöhön ovat voimassa 31.3.2021 saakka. Linjaukset on tehty epidemiologiseen tilannekuvaan perustuen ja kokonaisarviointia käyttäen. Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi myös Kauniainen seuraa koordinaatioryhmän linjaamia rajoituksia ja suosituksia.

Tosiallisen etäisyyden pitäminen julkisissa tiloissa, tartuntatautilain väliaikainen 58 d §

Yksityisillä ja julkisilla toimijoilla on velvollisuus yleisölle avoimien tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitettujen tilojen käytön järjestämisestä siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa. Toimija voi toteuttaa velvoitteensa asiakasmäärää rajoittamalla, asiakaspaikka- tai tilajärjestelyin taikka muulla toimintansa erityispiirteet huomioon ottavalla tavalla. Päätös koskee laajasti niin yksityisiä kuin julkisia asiakastiloja, pois lukien ravintoloita.  Jollei kontaktien välttäminen ole mahdollista, koko asiakastila voidaan aluehallintoviraston tai kunnan päätöksellä sulkea kokonaan.

Rajoitus on voimassa 25.2.–14.3.2021. Päätöksen on tehnyt Etelä-Suomen aluehallintovirasto. 

Yleisötilaisuuksien järjestäminen

Kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty määräajaksi kuitenkin siten, että korkeintaan 6 henkilön yleisötilaisuuksien ja kokouksien järjestäminen sallitaan edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön ja THL:n 21.9.2020 antamaa ohjetta. Korkeintaan 6 hengen tilaisuuksista tulisi järjestää vain ehdottoman välttämättömät, kuten lakisääteiset yhtiökokoukset ja yhdistysten kokoukset, ja näissäkin tulee hyödyntää etäyhteyksiä aina kun se on mahdollista.

Rajoitukset ovat voimassa 22.2.–14.3.2021. Päätöksen on tehnyt Etelä-Suomen aluehallintovirasto. 

Yksityistilaisuuksien järjestäminen

Koordinaatioryhmä suosittelee edelleen vahvasti, että lähikontaktit rajoitetaan saman kotitalouden tai pysyvyydeltään siihen rinnastettavien läheisten välille. Muita yksityisiä tapaamisia tai perhekokoontumisia ei suositella järjestettäväksi lainkaan. Hautajaisiin tai muistotilaisuuksiin osallistuminen suositellaan edelleen rajattavaksi vain hyvin suppeaan lähiomaisten joukkoon.

Suositus on voimassa 31.3.2021 saakka.

Julkiset tilat

Kaikki yleisölle avoimet asiakastilat, vuonna 2008 syntyneiden ja tätä nuorempien lasten ohjatun harrastustoiminnan vuoroja lukuun ottamatta, pysyvät maaliskuussa edelleen suljettuina. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kaupunkien kaikkia kulttuuritaloja, museoita ja nuorisotiloja. Työväenopistojen toiminta on keskeytetty.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä varhaiskasvatukseen, perusopetukseen ja toisen asteen välttämättömään koulutukseen käytettävät tilat pidetään auki. Myös esimerkiksi välttämätön asiointikoneiden käyttö kirjastoissa ja vähävaraisten kasvomaskijakelu jatkuu. Kaupungit ovat määritelleet välttämättömiä palveluita tarjoavat tilat, jotka pidetään rajatusti ja terveysturvallisesti auki. Kirjastot tarjoavat edelleen rajattua palvelua.

Koordinaatioryhmä suosittelee edelleen vahvasti yksityisiä toimijoita rajoittamaan vastaavalla tavalla liikunnan ja vapaa-ajan tilojen käyttöä. 

Rajoitukset ja suositukset ovat voimassa 31.3.2021 saakka.

Harrastustoiminta

Kaupunkien hallinnoimissa sisä- ja ulkotiloissa voidaan järjestää vain vuonna 2008 syntyneiden ja tätä nuorempien ohjattua harrastustoimintaa. Kaikki lasten ja nuorten harrastus- ja toimintamuodot on toteutettava ilman lähikontakteja.

Rajoitus on voimassa 31.3.2021 saakka.

Toisen asteen opetus

Toisen asteen koulutus (lukiot ja ammatilliset oppilaitokset) jatkavat etäopetuksessa. Välttämättömän lähiopetuksen tarpeet turvataan. Lähiopetusta tarjotaan muun muassa erityisopetuksessa oleville ja kehitysvammaisille opiskelijoille sekä yksilöllistä tukea eri syistä tarvitseville opiskelijoille.

Etäopetukseen siirryttiin uuden arviointijakson alkaessa 3.12.2020 ja etäopetus jatkuu 7.3.2021 saakka.

Etätyö

Koordinaatioryhmä suosittelee edelleen työnantajia järjestämään etätyötä kaikissa sellaisissa työtehtävissä, joissa se on tilapäisestikin mahdollista. Mikäli etätyö ei ole mahdollista, suositellaan, että työnantaja ohjeistaa kasvomaskin käytön kaikissa työtiloissa, vaikka turvavälien pitäminen olisi mahdollista. Työpaikoilla ruokailuja ja kahvitaukoja tulee porrastaa.

Suositus on voimassa 31.3.2021 saakka.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä valmistelee paikallista päätöksentekoa

Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit, THL, HUS ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto perustivat pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän 10. syyskuuta 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön alueellista toimintamallia soveltavan ryhmän tavoitteena on vahvistaa yhteistä tilannekuvaa sekä koordinoida ja valmistella alueellisia ja paikallisia toimia.

Ylimmästä johdosta koostuva ryhmä vastaa yhteisen tilannekuvan pohjalta päätöksenteon valmistelusta ja koordinaatiosta. Päätökset tekee jokainen toimija oman toimivaltansa puitteissa. Ryhmä tiivistää pääkaupunkiseudulla koko koronakriisin ajan jatkunutta yhteistyötä.

Helsingin kaupungilla on vastuu ryhmän toiminnan organisoinnista.

Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi myös Kauniainen seuraa koordinaatioryhmän linjaamia rajoituksia ja suosituksia.